Marko Vehmanen ja Juho Salonen jatkavat SC Wolvesin salibandyedustuksen valmentajina myös kaudella 2020-2021.

SC Wolves lähtee Suomisarjaan tutussa komennossa, kun penkin päässä käskyjä jakaa sama parivaljakko kuin kaudella 2019-2020. Vehmaselle tuleva kausi on Wolvesissa kolmas, Saloselle toinen.

Vehmanen summaa kulunutta kautta seuraavasti:

-"Päällimmäisenä kaudesta jäi tietysti hyvä fiilis, kun nousu varmistui. Tietysti olisi ollut mukava pelata kausi loppuun, mutta ilman muuta terveys menee kaiken edelle. Pikkasen jos palastelee meidän kautta, niin ensinnäkin saatiin hyviä vahvistuksia joukkueeseen. Pelien osalta meillä oli kaudessa kolme vaihetta. Ensimmäiset 4 peliä makseltiin totuttelusta sarjaan ja sen vaatimaan tasoon, mutta vaikka hävittiin niin ei ollut huonoja pelejä. Sarja oli muutenkin laadukas ja tasainen, mikä tarkoitti todella mielenkiintoista kautta. Seuraavista peleistä sitten saatiin niitä voittoja ja tietysti uskoa meidän tekemiseen, että voidaan pärjätä sarjassa. Siinä tulikin sitten todella hyvä vaihe peleihin, kun saatiin isoja päänahkoja. Ennen joulutaukoa treenattiin myös hyvin ja saatiin hyvin porukkaa paikalle. Kruununa vielä joulukuun puolessa välissä iso voitto SBS Wirmosta."

-"Sitten kun tultiin pitkältä tauolta niin ei se peli sitten oikein lähtenytkään kunnolla liikkeelle. Treeneihinkään ei saatu ihan meidän terävintä kärkeä ja se näkyi myös tuloksissa. Varsinkin helmikuu oli raskas. Selvästi huomasi, että kausi oli pitkä meille, eikä oltu totuttu tällaiseen rytmiin. Myöhäiset treenit 3 kertaa viikossa ja 1 peli vielä päälle, niin ei aina ollut pää mukana siinä mitä tehtiin. Loppukaudesta onneksi saatiin tarvittavat pisteet ja taisteltiin jopa 4. sijasta. Lopullinen sijoitus jää ikuiseksi arvoitukseksi, mutta tyytyväisiä ollaan että liitto päätti meidät nostaa pistekeskiarvon perusteella. Tietysti isoin kiitos joukkueelle, kun ylipäätään tämmöisillä sijoilla ollaan. Näytettiin, että kuulutaan tälle tasolle ja ansaittiin ilman muuta nousu."

Katseet siirretään myös tulevaa kohti.

-"Erittäin tyytyväinen olen, että saadaan jatkaa Juhon kanssa ensi kaudella. Työ on kuitenkin kesken , vaikka hyvä aloitus saatiinkin. Tämän pohjan päälle on hyvä rakentaa. Kiitos myös Juholle treenien eteen tehdystä työmäärästä. Paljon on molemmilla ideoita ja selvä näkemys siitä, mitä pitää kehittää ensi kautta ajatellen. Tulevasta on vaikea sanoa mitään tarkkaa, kun kukaan ei tiedä, koska päästään edes harjoittelemaan joukkueena. Taustoilla tehdään hommia ja jokunen uusi pelaaja on hakusessa. Toivotaan, että niitä tässä seuraavan kuukauden aikana saadaan varmistettua. Pääasia on se, että saadaan tämä korona karistettua ja päästään taas normaaliin tekemiseen takaisin. Jos tilanteesta jotain positiivista pitää miettiä, niin nyt on ollut aikaa katsoa rauhassa omaa pelaamista videoilta ja keskittyä parannuksiin. Kiitos vielä joukkueelle ja taustoille menneestä kaudesta!"

Salonen on Vehmasen kanssa samoilla linjoilla.

-"Kausi oli meidän kohdalla aikamoista aaltoilua, tappioputkesta siirryttiin pitkään voittoputkeen, kunnes taas oli raskaampaa, mutta onneksi päätettiin kausi parilla voitolla. Runkosarja ehdittiin pelaamaan, mutta harmittavasti jäi jatkopelit kokonaan piippuun. Uusi sarja kutsuu ensi kaudella, ja sitä odotan mielenkiinnolla. Pelimatkat kasvavat ja pelien taso kovenee aika lailla."

-"Itselle viime kausi oli ensimmäinen Wolvesissa. Olen todella tyytyväinen seuran työhön, joten päätös jatkaa oli hyvin helppo. Katsotaan milloin hommat jatkuu, ensin pitää päästä normaalielämään kiinni niin katsotaan sitten salibandyhommia taas."

Joukkue viettää tosiaan toistaiseksi pidennettyä kevätlomaa, kuten koko muukin joukkueurheileva Suomi. Palataan asiaan, kun tilanne selkeää!

  • Suomen_Pumppaamohuollot_pisaralogo_vektoroitu.jpg
  • autotarvike.png
  • bws.jpeg
  • xvaruste.png
  • tkurakennus.png
  • op_parainen.png
  • trpgroup_valk.png
  • logo1-Color.png
  • stadium.jpg
  • KSM_Manhattan.png
  • mehilainenneo_white.png

Matsikalenteri

ma ti ke to pe la su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31