SC Wolves ja Hot Lips päätyivät pistejakoon lukemin 1-1 (0-0), kun joukkueet kohtasivat "Superpeli 2":ssa.
Leipää ja sirkushuveja oli taas tarjolla oikein roppakaupalla, kun Hot Lips oli Jerry Kvarnströmin johdolla taas järkännyt Yläkentän juhlakuntoon. Porilaisten marssin jälkeen itse ottelu polkaistiin käyntiin ja SC Wolves otti heti komennon. Viime aikoina vaivannut tehottomuus nosti kuitenkin taas päätään, eikä palloa saatu millään maaliin. Lähimmäs pääsi Patri Filatoff, jonka vihainen vapari 20 metristä kuitenkin jäi Hot Lips -veskarin tv-torjunnan uhriksi. Kaiken kaikkiaan ensimmäisellä puoliajalla taisi tapahtua enemmän katsomon puolella kuin kentällä, sillä tauolle lähdettiin 0-0-lukemissa.
Toukokuun Superpelissä tauko toi mukanaan lumisateen, nyt siltä onneksi vältyttiin. Heti tauon jälkeen peliin tuli kuitenkin uutta eloa, kun Jani Masalin vei Susipaidat 0-1-johtoon. Näissä lukemissa jatkettiinkin seuraavat 20 minuuttia, ja väliin mahtui mm. "helletauko", olihan ulkona kuitenkin noin +14 astetta. 69. minuutilla Hot Lips kuitenkin rokotti harhasyötöstä ja iski pelin tasoihin. Tasatulokseen 1-1 ottelu myös päättyi, ja näin tappioton putki jatkuu edelleen. Tulevaisuus näyttää, osoittautuuko tämä taistelupiste ratkaisevaksi Hot Lipsin kamppailussa putoamista vastaan. Wolvesin osalta ensi lauantaina vuorossa onkin sitten paluu Piikkiön POP-Areenalle, jossa se edellinen sarjatappio kärsittiin 20.8.2016.
Ottelu kokonaisuudessaan: https://www.youtube.com/watch?v=JoImCo0f-NA
Monskan Näköradion tunnelmapalat: https://www.youtube.com/watch?v=UPw_hYmU71w
Kokoonpano
Vaihdot:
77' Virtanen -> Hansén
77' Tuominen -> Ahanen
83' Niinimaa -> Lehtonen
86' Masalin -> Kalliokoski
Tapahtumat
Vastustaja | 33' | |
48' | 0-1 Masalin (Hannuniemi) | |
1-1 Vastustaja | 69' |
Ottelun kolme Sutta (jury Ville Tappola):
*** Matias Tulla
** Jani Masalin
* Karl Kaasik