TPS 2 jatkaa Urheilutukku-Piiricupissa SC Wolvesin kaaduttua Pajbackalla 0-3 (0-1).


Kuva: Mikael Heinrichs / PK

Piiricupin erikoisuuteen kuuluvat tasoitusrankkarit avasivat tiistai-illan mittelön Pajbackan nurmella. TPS 2, joka pelaa tällä kaudella Kutosessa, sai kaksi tasoitusrankkaria ja näin mahdollisuuden ottaa 0-2-johto jo ennen ottelun alkua. Wolves-maalivahti Heikki Gustafsson kuitenkin torjui yrityksistä toisen, ja näin ottelu käyntiin 0-1-lukemista.

Hyvin nopeasti kävi selväksi, miksi TPS 2 johtaa omaa sarjaansa kolmen ottelun jälkeen puhtaalla pelillä ja maalierolla 22-1. Nopeakinttuiset juniorit eivät antaneet kovuudessakaan periksi, vaan pelasivat paikoin jopa kovaotteisemmin kuin keskimääräinen kutosdivarijengi.

Tasainen peli ei lopulta ykkösluokan maalipaikkoja tuottanut kuin muutaman molemmille. Patri Filatoffin laukaus kuitenkin kimposi ylärimasta maalin yli ja Matias Tullan nostoon TPS-vahti venytti komeasti sormenpäänsä eteen. Toisessa päässä Heikki Gustafsson myös nollasi TPS-hyökkääjien yritykset, joten tauolle siirryttiin samoista 0-1-lukemista.

Wolves vaihtoi tauolla viisi pelaajaa kerralla, joten toisen puoliajan alku oli pientä hakemista. Ei siinä kuitenkaan mennyt kuin muutama minuutti, ennenkuin peli taas tasoittui ja jatkui käytännössä samanlaisena kuin ensimmäinen puoliaika. Noin tunnin pelin kohdalla TPS pääsi kuin varkain tuplaamaan johtonsa, mikä pakotti SCW:n nostamaan hyökkäystehoja entisestään. Tämä puolestaan johti välillä puolivaarallisiin vastahyökkäyksiin, jotka kuitenkin SCW:n nopea pakkilinja hoiti kunnialla. Wolves oli viimeisen puolituntisen hallitseva osapuoli, mutta lukemat pysyivät muuttumattomina aina lisäajalle asti, jolloin Palloseuran hyökkääjä pääsi aivan vapaasti läpiajoon ja sijoitti pallon varmuudella ohi hyvin pelanneen Gustafssonin.

Aina voi tietysti syyttää tasoitusrankkaria ja vedota siihen, että tappioasemassa on pakko hyökätä jopa liiankin rohkeasti. Faktaa on kuitenkin se, että Wolves ei saanut ottelussa maaliakaan aikaiseksi, joten Tepsijunnuille täysin ansaittu voitto ja semifinaalipaikka Piiricupissa. Sudet eivät kauaa ehdi haavojaan nuolemaan, sillä Nelonen jatkuu jo perjantai-iltana Piikkiössä. TPS:n kausi voitaisiin lyödä pakettiin ja nostaa porukka suoraan Vitoseen tai jopa Neloseen, sillä ei tuolle nopeudelle taida Kutosessa haastajaa löytyä. 

//DL

Kokoonpano

Vaihdot:

46' Virtanen -> Lindqvist
46' M Tulla -> Hannuniemi
46' Lempinen -> Kalliokoski
46' L Tulla -> Allén
46' Lehtonen -> Forsman
76' Masalin -> Lenets

Tapahtumat

     1' 0-1 Vastustaja RP
     28' Vastustaja    
       
Hannuniemi        50'  
Masalin        51'  
     60' Vastustaja    
     62' 0-2 Vastustaja
     85' Vastustaja    
    90+3'  0-3 Vastustaja

Ottelun kolme Sutta (jury Jyrki Filatoff):

*** Toni Tuominen
**   Heikki Gustafsson
*     Daniel Lindqvist

  • fredrik.jpg
  • renta.jpg
  • albi.jpg
  • stadium.jpg
  • manhattancity_white.jpg
  • safrent.jpg
  • trpgroup2.jpg

Matsikalenteri

ma ti ke to pe la su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30