SC Wolves saalisti viime sunnuntaina Somerolta kaksi pistettä ja jatkaa näin sarjakakkosena.
TBS - SC Wolves 2-7 (0-3,0-3,2-1)
Wolves sai otteluun salama-alun, kun jo ensimmäisessä vaihdossa Krister Mähönen tinttasi pallon verkkoon. Viitisen minuuttia myöhemmin sama mies oli toistamiseen asialla, ja vielä muutama minuutti tästä Miikka Lempinen vei valkopaidat jo 0-3-johtoon.
Toisen erän alussa Mähöselle tarjottiin paikkaa naulata hatullinen täyteen, mutta rankkari kimposi ylärimasta maalin yli. Tilannetta seurannutta ylivoimaa ei kuitenkaan jätetty hyödyntämättä, vaan Teo Allén pääsi maalin edestä lyömään pallon maaliin. Syöttöpiste Teemu Lehtoselle, joka näin kirjautti itselleen ensimmäisen tehopisteensä Susipaidassa. Max Millner ja Toni Hurme veivät SCW:n jo 0-6-johtoon ennen 2. erätaukoa, joten asetelmat olivat luvalla sanoen makoisat.
Wolves karkasi Toni Hurmeen toisella maalilla parhaimmillaan jo seitsemän maalin johtoon, eikä TBS:llä ollut käytännössä mitään sanottavaa hyökkäyspelin suhteen. Jostain se lopulta kuitenkin tuli, nimittäin ajassa 38.22 komean pelin pelanneen Frank Lundénin nolla mureni. Vain minuuttia myöhemmin tilanne oli jo 2-7, kun TBS-hyökkääjä sutaisi sekavan tilanteen päätteeksi rinnan korkeudelta pelivälineen maaliin.
SCW:lle tarjottiin lopussa jopa kahden miehen ylivoimaa, mutta maalihanat oli jo laitettu kiinni. Näin pisteet Paraisille lukemin 2-7 ja tappioton putki 21 ottelun ja yhteensä 371 päivän pituiseksi!
Kokoonpano
Mähönen - Hämäläinen - Pääkkö
Hurme - Millner - P Filatoff
Allén - Kaleva - Lehtonen
Gustafsson - Lempinen
Nurmi - Lehto
Nyqvist - Lindqvist
Lundén (Salo)
Tapahtumat
0.35 | 0-1 Mähönen (Pääkkö) | |
5.32 | 0-2 Mähönen (Lempinen) | |
9.29 | 0-3 Lempinen (Hämäläinen) | |
11.12 | Allén 2min Mailan lyöminen | |
Vastustaja 2min Vaarallinen peli | 13.15 | |
17.08 | Mähönen ERL | |
Vastustaja 2min Mailan lyöminen | 17.08 | |
18.59 | 0-4 Allén (Lehtonen) YV | |
21.53 | 0-5 Millner (P Filatoff) | |
Vastustaja 2min Vaarallinen peli | 26.09 | |
29.04 | 0-6 Hurme (P Filatoff) | |
36.03 | 0-7 Hurme (P Filatoff) | |
1-7 Vastustaja | 38.22 | |
2-7 Vastustaja | 39.28 | |
Vastustaja 2min Estäminen | 42.55 | |
Vastustaja 2+10min Epäurheilijamainen käytös | 42.55 |
SC Wolves - IKA 2-3 (0-2,1-0,1-1)
Myös tässä ottelussa saatiin aikainen maali, kun jo kolmannella peliminuutilla soi. Tällä kertaa maali syntyi väärään päähän, kun IKA päätti vastahyökkäyksen pienellä tuuripompulla maaliin. Heti perään SCW selvitti alivoiman, mutta erätauolle jouduttiin kuitenkin lähtemään kahden maalin takaa, sillä ajassa 10.06 IKA pääsi hyödyntämään keskustaan jääneen aukon.
Toinen erä tarjosi katsojille yhden maalin, kun Wolves kavensi ajassa 24.16. Ville Hämäläinen latoi Krister Mähösen poikittaissyötön verkkoon ja Sudet maalin päähän ennen päätöserää.
Kovalla prässillä ja yksinkertaisella pallollisella pelillä liikenteessä ollut IKA onnistui lamauttamaan SCW-hyökkäykset täysin. Muutamaa välähdystä lukuun ottamatta SCW ei saanut hallittuja hyökkäyksiä aikaan, vaan joutui laukomaan kaukaa tai hakemaan epätoivoisia syöttöjä. Tilanne muuttui vielä astetta hankalammaksi ajassa 39.08, kun mustapaidat karkasivat jo 3-1-johtoon. Asetelmat kuitenkin palautettiin ennalleen tasan kaksi sekuntia myöhemmin, kun Patri Filatoff nappasi pallon suoraan aloituksesta ja latasi viuhuvan kudin maalin kattoon.
Takaa-ajo ei lopulta tuonut toivottua tulosta, vaan SCW taipui tappioon ensimmäistä kertaa yli vuoteen. Sarjasijoitus säilyi kuitenkin samana ja tavoitevauhdissa ollaan, joten mistään katastrofista ei ollut kyse. Viikon päästä lauantaina jatketaan Hanhivaarassa, tuolloin vastaan asettuvat taulukon ääripäät Tre Ankkare sekä Isännät.
Kokoonpano
Mähönen - Hämäläinen - Pääkkö
Hurme - Millner - P Filatoff
Allén - Kaleva - Lehtonen
Gustafsson - Lempinen
Nurmi - Lehto
Nyqvist - Lindqvist
Salo (Lundén)
Tapahtumat
2.08 | 0-1 Vastustaja | |
Gustafsson 2min Pelaaminen ilman mailaa | 3.29 | |
10.06 | 0-2 Vastustaja | |
1-2 Hämäläinen (Mähönen) | 24.16 | |
39.08 | 1-3 Vastustaja | |
2-3 P Filatoff (Millner) | 39.10 |