SC Wolves avasi lauantaina salibandykauden 2016-2017 ottamalla kotiturnauksestaan täydet neljä pistettä.

AFC Campus 2 - SCW 2-5 (0-1,1-1,1-3)

SC Wolves ei olisi voinut saada paljoa parempaa lähtöä taipaleelleen salibandyn Kolmosessa, sillä peliä ehdittiin pelata vain reilut kaksi minuuttia, kun Miikka Lempinen laittoi pallon takatolpalta Campus-maaliin. Muutamasta hyvästä paikasta huolimatta lisämaaleja ei avauserässä enää nähty.

Toisen erän alussa Wolves-pakka oli täysin levällään ja harhasyöttö keskustaan avasi oven Campus-tasoitukselle. 1-1-lukemissa ei kuitenkaan kauaa viihdytty, sillä heti seuraavassa vaihdossa SCW-debytantti Ville Hämäläinen vei valkopaidat taas johtoon.

Myös kolmas erä tarjosi maalin heti alkuun, tällä kertaa asialla oli Krister Mähönen ja 3-1. Kun Max Millner ja Mähönen viisi minuuttia ennen loppua viimeistelivät Wolves-johdon jo neljään maaliin, oli peli käytännössä ohi. Campus kavensi vielä 2-5:een, mutta nämä jäivät myös loppulukemiksi. Näin oli kausi avattu parhaalla mahdollisella tavalla, kaksi pistettä oli napattu tasapainoisella esityksellä.

Kokoonpano

Mähönen - Hämäläinen - Pääkkö

Hurme - Millner - P Filatoff

Nurmi - Kemppainen - Lehtonen

 

Gustafsson - Lempinen

Liimatainen - Lehto

Nyqvist - Lindqvist

 

Lundén (Särkelä)

 

Tapahtumat

  2.21 0-1 Lempinen (Mähönen)
     
1-1 Vastustaja 17.53  
  18.06 1-2 Hämäläinen (Pääkkö)
     
  30.46  1-3 Mähönen (Gustafsson)
  39.01 1-4 Millner (P Filatoff)
Vastustaja 2min Mailan lyöminen  39.15  
  41.04 1-5 Mähönen (P Filatoff) YV
2-5 Vastustaja 42.27  
Vastustaja 2min Estäminen 44.35  

SCW - SB Somero 5-4 (1-2,2-1,2-1)

Päivän toisessa matsissa vastaan asettui Suomen Cupista tuttu SB Somero. Kokemäellä kolme viikkoa aikaisemmin Wolves oli kääntänyt 6-2-tappioaseman voitoksi ja edennyt Cupissa jatkoon.

Nytkin päästiin takaa-ajoon, sillä SB Somero karkasi kahdella ylivoimamaalilla jo 0-2-johtoon. Erän lopulla kuitenkin Max Millner kavensi maalin edestä lukemat 1-2:een.

Toista erää ehdittiin pelata vain puolitoista minuuttia, kun somerolaiset siirtyivät kolmannella ylivoimamaalillaan 1-3-johtoon. Viitisen minuuttia myöhemmin Susipaidatkin saivat mahdollisuuden ylivoimalla, eiväkä erehtyneet. Miikka Lempinen pääsi nousemaan maalia kohti, laittoi ranteet lukkoon ja pallon verkkoon. Ajassa 29.33 Heikki Gustafsson pääsi päättämään komean kuvion ja iski voimalla Wolvesin tasoihin.

Kolmas erä oli tarkkaa peliä, eikä kumpikaan juhlinut maalipaikoilla. Kolmisen minuuttia ennen loppua PUNT kuitenkin sai aihetta juhlaan, kun Krister Mähönen latasi kuulan pussiin ja SCW:n ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon. Johtomaalin jälkeen sovittiin, että rauhoitetaan peli ja pakit eivät ainakaan nouse. Mutta mitä vielä - puolustaja Miikka Lempinen painaa hyökkäyksen kärkenä, ottaa kaaripallon haltuun ja laittaa pelivälineen ylähyllylle, Wolves 5-3-johtoon vain 56 sekuntia ennen päätössummeria! Somerolaiset onnistuivat vielä kaventamaan, mutta lopulta Wolves vei taas nimiinsä näiden kahden joukkueiden välisen tasaisen väännön. Toiset kaksi pistettä plakkariin ja avausturnauksesta siis täysi pistepotti!

Kokoonpano

Mähönen - Kaleva - Pääkkö

Hurme - Millner - P Filatoff

Ivanov - H Filatoff - Allén

 

Gustafsson - Lempinen

Liimatainen - Lehto

Nyqvist - Lindqvist

 

Särkelä (Lundén)

 

Tapahtumat

Nyqvist 2min Mailan painaminen 5.05  
  6.31 0-1 Vastustaja YV
Millner 2min Vaarallinen peli 9.21  
  10.23 0-2 Vastustaja YV
1-2 Millner (P Filatoff) 12.45  
     
H Filatoff 2min Vaarallinen peli 16.30  
  16.37  1-3 Vastustaja YV
  20.43 Vastustaja 2min Vaarallinen peli
2-3 Lempinen (Gustafsson) YV  22.31  
3-3 Gustafsson (Pääkkö) 29.33  
     
4-3 Mähönen (Gustafsson) 42.23  
5-3 Lempinen (Gustafsson) 44.04  
  44.48 5-4 Vastustaja
  • petja.jpg
  • autotarvike.png
  • Suomen_Pumppaamohuollot_pisaralogo_vektoroitu.jpg
  • bws.jpeg
  • mehilainenneo_white.png
  • target_white.png
  • crossgym_logo-02.jpg
  • KSM_Manhattan.png

Matsikalenteri