SC Wolves joutui perjantaina tyytymään yhteen pisteeseen, kun saaristoderby päättyi lukemiin 1-1 (0-0).

Kotikenttä ei kuluvalla kaudella ole ollut yhtä kullanarvoinen kuin aikaisempina kausina. Perjantain tasapeli oli jo kolmas pistemenetys Koivuhaasta tällä kaudella.

Wolves ei missään vaiheessa saanut peliänsä kuosiin. Bodan tiivis puolustusmuodostelma ei hajoillut suuntaan eikä toiseen, ja SCW:n pallonhallinta päättyi luvattoman usein harhasyöttöön tai huonoon haltuunottoon. 

Toisella puoliajalla Boda käytti tilaisuutensa hyväksi ja karkasi 0-1-vierasjohtoon, kun Boda-hyökkääjä pääsi tuikkaamaan maalin edestä pallon verkkoon ohi muuten varman debyytin pelanneen Heikki Gustafssonin. Karl Kaasikin vasemman jalan laukaus kävi jo tolpassa, mutta muuten ei SCW meinannut päästä lähellekään. Touhu alkoi jo näyttää epätoivoiselta, kunnes noin kymmenen minuuttia ennen loppua Wolves lopulta sai seuraavan maalipaikan luotua. Komea syöttöketju päätyi lopulta Miikka Lempisen jalasta Matti Hautalalle, joka ajoi rankkarialueen rajalle ja tinttasi pallon vastustamattomasti verkkoon. Lisämaaleja ei nähty, joten pisteet jaettiin 1-1-tuloksella ja näin ensi viikon kärkikamppailu sai entistä suuremman panoksen. Piste-eroa sarjaa johtavan Wolvesin ja kakkossijaa pitävän PiPS:in välillä on nyt ainoastaan kaksi pistettä.

Kokoonpano

Vaihdot:

46' Julin -> Hautala
46' Hirvaskari -> Kalliokoski

Tapahtumat

Kaasik     52'  
  53'  0-1 Vastustaja
Masalin     57'  
1-1 Hautala (Lempinen)  82'  
  83'  Vastustaja    
Hautala     84'  
Tuominen     90'  

 

Ottelun kolme Sutta (jury Jyrki Filatoff):

*** Matti Hautala
**   Toni Tuominen
*     Sami Jalo

  • fredrik.jpg
  • albi.jpg
  • renta.jpg
  • trpgroup2.jpg
  • safrent.jpg
  • manhattancity_white.jpg
  • stadium.jpg

Matsikalenteri

ma ti ke to pe la su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30