SC Wolvesin taival salibandyn 2. divisioonassa päättyi voittoon, kun TVV kaatui lukemin 10-7 (4-2,2-4,4-1).

Kauden päätösotteluun vailla panosta lähtenyt SC Wolves sai ottelun alussa turkulaisilta vierailijoilta shokkihoitoa, kun ajassa 4.06 TVV siirtyi jo 0-2-johtoon. Salama-alku kuitattiin kuitenkin vielä nopeammin, kun Patri Filatoff, Krister Mähönen ja Taneli Kaleva käänsivät ottelun minuutissa ja seitsemässä sekunnissa Wolvesin johtoon. Teemu Junno osui vielä muutamaa minuuttia myöhemmin, vieden SCW:n 4-2-johtoon. Erän lopulla tarjottiin rankkarillakin 5-2-maalia, mutta Patri Filatoffin yritys jäi piippuun.

Filatoff pääsi kuitenkin kuittaamaan epäonnistumisen heti toisen erän alkuun, iskien Wolvesin viidennen maalin ylivoimalla. TVV tuli hetkeä myöhemmin maalin päähän, ennen kuin Filatoff ajassa 27.22 naulasi hattutemppunsa täyteen ja SCW:n 6-4-johtoon. Johtoasemassa ei kuitenkaan erätauolle päästy, vaan TVV osoitti taistelutahtoa ja kampesi itsensä tasoihin.

Kauden ensimmäistä otteluaan kentällä pelannut Jesse Salo nosti Sudet kolmannen erän alussa uudestaan johtoon. Turkulaiset tulivat kahden miehen ylivoimalla vielä tasoihin, mutta Taneli Kalevan ja Klaus Kulmanevan viisi minuuttia ennen loppua syntyneissä maaleissa oli jo ratkaisun makua ilmassa. Viimeisen niitin TVV:n arkkuun löi Miikka Lempinen, joka avasi kauden maalitilinsä 37 sekuntia ennen kauden loppua.

Maalivahti Frank Lundénille hyvän pelin myötä kauden avausvoitto ja Wolvesille kaksi pistettä, jotka nostivat joukkueen Tre Ankkaren ohi sijalle 10. Tie vie kuitenkin alaspäin, ja ensi kaudella SCW hakeekin vauhtia 3. divisioonasta. Kiitos kaudesta 2017-2018 katsojille, vastustajille ja tuomareille! Ja tsemppiä vielä Wirmolle, MedAlle, FoSulle ja Ruoskalle pleijareihin ja Naantalille ja TVV:lle karsintoihin!

Kokoonpano

Allén - Junno - Pääkkö

Mähönen - Kaleva - P Filatoff

Kulmaneva - Ylistalo - Salo

 

Nurmi - Lempinen

Gustafsson - Lehtinen

 

Lundén

 

Pöytäkirja: http://salibandy.fi/tulokset/#/ottelu/sc-wolves-tvv/7216/2646

//DL

  • bws.jpeg
  • petja.jpg
  • Suomen_Pumppaamohuollot_pisaralogo_vektoroitu.jpg
  • autotarvike.png
  • mehilainenneo_white.png
  • KSM_Manhattan.png
  • target_white.png
  • crossgym_logo-02.jpg

Matsikalenteri