SC Wolves haki sunnuntaina Eurasta kovan työn ja tuskan takana olleet kolme pistettä, kun KaKo kaatui maalein 7-9 (2-1,2-1,3-7).

Liekö sitten ollut pitkä vierasreissu, ottelun aikainen aloitusajankohta vai mikä, mutta SC Wolves jäi ensimmäiset kaksi erää telineihin sarjajumbo Karhuhoplan käsittelyssä. Avauserässä ainoana osui Oskari Laaksonen, jonka maaliputki liikahti samalla lukemaan 7. Toisen erän ainokaisesta vastasi puolestaan Krister Mähönen. Maaliin syötön heitti toisessa peräkkäisessä ottelussa pisteille päässyt Werneri Laaksonen. KaKo teki molempiin eriin kaksi osumaa, ja näin päätöserään lukemista 4-2.

Kolmannen erän alkajaisiksi KaKo siirtyi jo 5-2-johtoon, ennen kuin vierasjoukkue heräsi. Ykkösketju Mähönen-Filatoff-Laaksonen maalasi kolmeen peräkkäiseen vaihtoon vuorotellen, ja näin alle kolmessa minuutissa peli oli tasan. Kotijoukkue siirtyi uudestaan johtoon, mutta Mähösen ja Arttu Linnavuoren maaleilla Sudet siirtyivät ajassa 53.42 ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon. Santeri Rintalan puolitoista minuuttia ennen loppua iskemä 6-8-maali jäi lopulta ottelun voittomaaliksi, sillä KaKo pääsi vielä kaventamaan 14 sekuntia ennen loppua. Krister Mähönen viimeisteli tämän jälkeen vielä päivän neljännellään loppulukemat 7-9 tyhjiin.

-"Ensimmäinen ja toinen erä olivat pallollisesti huonoja, eikä liikuttu kunnolla. Peli meni puskemiseksi. Kaveri teki töitä molempiin suuntiin ja oli paikoissaankin tehokas, joten ihan pelinmukaiset oli lukemat tuossa vaiheessa. Kolmas erä alkoi myös huonosti, mutta sitten se ketsuppipullo aukesi kertaheitosta. Hienosti käännettiin peli, todella hyvä tasonnosto kolmanteen erään joukkueelta. Kaverilta kyllä loppui jalka, kun pystyttiin lisäämään vauhtia", kommentoi SCW-valmentaja Marko Vehmanen sunnuntain ottelua.

-"Tiedettiin, ettei tästä tule helppoa peliä, vaikka sarjataulukko niin antaisi olettaa. Taisteluvoittoja pitääkin tulla, ja vaikkei se kaunista ollut, niin todella tärkeät kolme pistettä saatiin plakkariin. Taulukkoa kun katsoo, niin ei tarvitse enää keväällä muistella millä tavalla ne pisteet on kerätty. Iso voitto meille kaiken kaikkiaan", Vehmanen päättää.

Voitolla SCW nousi sarjassa kolmostilalle. Syyskierros päätetään ensi perjantaina Turun Sport Gardenilla, kun vastaan asettuu FBC Turku 2.

//DL

 

Ottelun kokoonpano ja tilastot: https://salibandy.fi/tulokset/#/ottelu/kako-sc-wolves/5736/5773

Ottelun kolme Sutta (by Marko Vehmanen):

*** Krister Mähönen, Oskari Laaksonen, Patri Filatoff

** Olli Kokkola, Santeri Rintala

* Toni Hurme, Max Millner

  • xvaruste.png
  • Suomen_Pumppaamohuollot_pisaralogo_vektoroitu.jpg
  • autotarvike.png
  • bws.jpeg
  • tkurakennus.png
  • trpgroup_valk.png
  • op_parainen.png
  • logo1-Color.png
  • stadium.jpg
  • KSM_Manhattan.png
  • mehilainenneo_white.png

Matsikalenteri