SC Wolves otti lauantaina taas yhden kovan päänahan, kun FoSu kaatui PUNT:issa maalein 11-8 (3-2,3-0,5-6).

Pyhäinpäivän koitos alkoi samanlaisena kuin kahden viikon takainen Pitu-ottelu, eli ensimmäiset minuutit mentiin kovaa päästä päähän vain parilla pelikatkolla. Ensimmäisen kerran kellot pysäytettiin maalin merkiksi ajassa 8.01, kun FoSu siirtyi ottelussa johtoon. Jatkoa seurasi heti puolitoista minuuttia myöhemmin 0-2-maalin muodossa, mutta tämän jälkeen seuraavista osumista vastasi SCW. Jasu Pääkön kahdella osumalla ja Krister Mähösen yhdellä tauon viettoon siirryttiin kotijoukkueen 3-2-johtoasemassa.

SCW heilutti tahtipuikkoa myös toisessa erässä. Krister Mähönen täydensi hattutemppunsa kahdella osumalla erän puolenvälin molemmin puolin ja nosti SCW:n jo 5-2-johtoon. Oskari Laaksosen ylivoimamaalin jälkeen taululla komeili jo 6-2-lukemat, ja SCW näytti menevän menojaan. Erän lopulla Susilauma joutui vielä alivoimalle, mutta siitäkin selvitettiin minuutti ja 48 sekuntia ennen taukosummeria, joten päätöserään päästiin neljän maalin johdossa.

Jäähystä jäljelle jäänyt 12 sekuntia kuitenkin kostautui, kun FoSu painoi heti kolmannen erän alkuun 6-3-kavennuksen (ei toki ollut virallisesti YV-maali, sillä jäähy päättyi juuri sekuntia ennen). Tästä alkoi sellainen sulaminen, jota ei ole vähään aikaan nähty. Kesken ryöpytyksen otettu aikalisäkään ei auttanut, vaan forssalaiset painoivat seitsemään minuuttiin neljä lisää ja olivat hetkessä kääntäneet neljän maalin tappioaseman 6-7-vierasjohdoksi.

Tässä kohtaa SC Wolves osoitti kuitenkin rautakangen kaltaista selkärankaa, sillä vyörytys saatiin kuin saatiinkin pysäytettyä. Wolvesin jäähy käänsi momentumin FoSu:lle, ja sama homma toimi myös toisinpäin, Patri Filatoffin tasoittaessa ylivoimalla ajassa 50.41. SCW siirtyi uudestaan johtoon reilut kolme minuuttia ennen loppua, kun Sergei Nurmi maalasi nopeasta vastahyökkäyksestä. Nurmen johto-osumaa oltiin vasta kuuluttamassa, kun Krister Mähönen hassutti useamman FoSu-pelaajan ja tarjoili Patri Filatoffille 9-7-maalin tyhjiin.

FoSu tuli vielä viimeisellä minuutilla maalin päähän, mutta Joel Ylistalon ja ottelun hahmon Mähösen osuessa tyhjiin jäivät sekä pisteet että todella kova päänahka Paraisille!

Komea voitto avasi myös Wolves-koutsi Marko Vehmasen sanaisen arkun sepposen selälleen:

-"Erittäin maistuvat pisteet meille. Vastustaja oli erittäin laadukas ja kuuluu sarjan suosikkeihin. En ihmettele lainkaan, että olivat viime keväänä divarikarsinnoissa, eivät antaneet missään vaiheessa periksi", Vehmanen arvioi lauantain vastustajaa. -"Ekan erän kymppi oli vielä hakemista, mutta sen jälkeen saatiin pelistä kiinni ja ruvettiin tekemään tulostakin. Toiseen erään vielä parannettiin, ja siinä tilanne näytti erittäinkin hyvältä. Ehkä vähän liiaksikin, sillä kolmannen erän alkuun tuleminen epäonnistui pahemman kerran. Seitsemässä minuutissa turvallinen johto kääntyi tappioasemaksi, ja vähän kyllä kylmäsi kun kaveri lapioi viisi maalia putkeen".

-"Tästä pakka kasaan ja kavennettiin vähän kokoonpanoa, niin päästiin uudestaan peliin mukaan. Momentum kääntyi taas päälaelleen, ja näin hieno taisteluvoitto meille. Kolmannen erän alkua lukuun ottamatta puolustettiin joukkueena hyvin ja pystyttiin pitämään palloa", Vehmanen kommentoi oman joukkueen tekemistä. -"Edelleen kasvetaan tähän sarjaan, joten siinäkään mielessä en voi liikaa korostaa tämän voiton suuruutta", Vehmanen päättää.

Voitolla SC Wolves nousi ainakin hetkellisesti jopa pleijaripaikalle, tasapisteisiin FoSu:n, IBK MedA:n ja UHV Bullsin kanssa. Viikon päästä perjantaina SCW hakee voittoputkelleen jatkoa juuri Bullsia vastaan, kun vuorossa on vierailu Vehmaan perjantai-illan hornankattilaan. 

//DL

 

Ottelun kokoonpano ja tilastot: https://salibandy.fi/tulokset/#/ottelu/sc-wolves-fosu/5724/5773

Ottelun kolme Sutta (by Marko Vehmanen):

*** Krister Mähönen

** Joel Ylistalo, Sergei Nurmi

* Oskari Laaksonen, Patri Filatoff, Jasu Pääkkö

  • xvaruste.png
  • Suomen_Pumppaamohuollot_pisaralogo_vektoroitu.jpg
  • autotarvike.png
  • bws.jpeg
  • tkurakennus.png
  • mehilainenneo_white.png
  • logo1-Color.png
  • trpgroup_valk.png
  • KSM_Manhattan.png
  • stadium.jpg
  • op_parainen.png

Matsikalenteri