SC Wolves avasi kevätkauden murjomalla SB Hirvensalo 2:n lukemin 13-1.

Päivän vastustaja oli saapunut Hirvensalosta ainoastaan seitsemän kenttäpelaajan voimin. Ottelun alkuminuuttien ajan laukausten peitot ja puolustuspeli kokonaisuutena oli vierailijalla kohdillaan, eikä Wolves päässyt maalin makuun hyvästä hallinnasta huolimatta. Seitsemän minuutin pelin jälkeen hanat kuitenkin aukesivat, kun kapteeni Teemu Junno pääsi maalin edestä rikkomaan kuparisen. Muutamaa minuuttia myöhemmin Krister Mähönen ja Santeri Rintala lisäsivät johdon jo 3-0:aan. Erätauolle kuitenkin siirryttiin 3-1-lukemista, kun Hirvensalo kavensi heti Rintalan maalin jälkeisessä vaihdossa.

Toista erää oli pelattu reilut kolme minuuttia, kun SCW pääsi ottelusta ensimmäistä kertaa ylivoimalle. Viikon hiomiset tuottivat tulosta, kun Krister Mähönen viimeisteli sovitun kuvion päätteeksi lukemat 4-1:een. Muutamaa minuuttia myöhemmin Roni Peltonen osui tasakentällisin ja tästä vielä kolmisen minuuttia eteenpäin myös alivoimalla hirvensalolaisten verkko heilui Teemu Junnon toimesta. Taneli Lehtisen vahva alivoimapelaaminen sai muutama sekunti alivoiman päättymisen jälkeen palkinnon maalin muodossa, miehen viedessä Wolvesin jo kuuden maalin johtoon. Ajassa 29.13 Teemu Junno vielä viimeisteli hattutemppunsa ja 8-1-taukolukemat.

SCW pääsi toisen erän lopulla tulleen jäähyn ansiosta aloittamaan päätöserän ylivoimalla, ja Tommi Lehto naulasi neliön keskeltä pallon yläkulmaan. Noin 40 sekuntia myöhemmin sama kuvio toistui, syöttäjä (Toni Hurme) oli sama, mutta maalintekijänä tällä kertaa Arttu Linnavuori. Pikku hiljaa kävi selväksi, että Wolves tulee ainakin haistelemaan ottelun katkaisemista. Perttu Laitilan ja Patri Filatoffin maaleilla Wolves nousi 12-1-johtoon ja ajassa 37.51 Santeri Rintala osui maalin edestä, lyöden pelin poikki lukemiin 13-1.

-"Hyvä että saatiin onnistumisia, ja ylivoimakin toimi 100% tehokkuudella. Kaveri oli valitettavan pienellä rosterilla liikkeellä, joten kunnon ottelua ei saatu aikaiseksi. Pääkoutsikin puuttui penkin takaa", kommentoi Wolves-koutsi Marko Vehmanen ottelua. "Puolet sarjasta on nyt takana, ja ollaan kyllä kehitytty valtavasti ihan kauden aikanakin. Kevätkauden tavoite on kyllä näillä peleillä pakko asettaa siihen, että kausi jatkuu vielä runkosarjan jälkeenkin. Kaikki muu paitsi nousukarsintapaikka on valtava pettymys", Vehmanen linjaa.

Wolvesin seuraava ottelu pelataan viikon päästä lauantaina, kun SCW matkustaa Somerolle kohtaamaan sarjakolmosen Yrmyt.

//DL

 

Tilastot:  https://salibandy.fi/tulokset/#/ottelu/sc-wolves-sb-hirvensalo-2/3533/3315

Ottelun kolme Sutta (by Marko Vehmanen):

*** Kaikki

 

  • Suomen_Pumppaamohuollot_pisaralogo_vektoroitu.jpg
  • bws.jpeg
  • petja.jpg
  • autotarvike.png
  • mehilainenneo_white.png
  • crossgym_logo-02.jpg
  • KSM_Manhattan.png
  • target_white.png
  • op_parainen.png

Matsikalenteri