SC Wolves avasi Divarikarsinnat perjantaina 11-5-tappiolla.

SBS Wirmo oli perjantain "sarja-avauksessa" odotetun vahva. Avauserä mentiin kuitenkin tasaisissa merkeissä. Wirmo avasi maalinteon ajassa 8.10, mutta SCW tuli Arttu Linnavuoren komealla YV-osumalla tasoihin muutamaa minuuttia myöhemmin. Vain hetkeä myöhemmin kotijoukkue meni uudestaan johtoon, mutta taukolukemiksi väännettiin lopulta 2-2, kun Oskari Laaksosen kantti puri minuuttia ennen erän loppua.

Wirmo iski heti kakkoserän alkuun itsensä uudestaan johtoon, ja 3-2-lukemissa mentiinkin seuraavat 10 minuuttia ennen kuin "taivas repesi". Neljään minuuttiin keltapaidat iskivät neljästi ja Wolvesin Anton Wikström kerran. Wikströmin maalin jälkeen SCW:llä oli paikka puolittaisesta läpiajosta kaventaa 5-4:ään, mutta pallo suuntautui maalista ohi ja vastahyökkäyksestä peli 6-3:een ja hetkeä myöhemmin tosiaan 7-3:een. Erän lopulla vielä Wirmon maalisarakkeeseen yksi viiva lisää ja näin tauolle 8-3-tilanteessa.

Wolves ei kolmoserässä saanut kunnon kiriä enää aikaiseksi, vaan Wirmo vei päätöserän maalein 3-2 ja näin koko ottelun 11-5. Erän kohokohdiksi jäivät Werneri Laaksosen komeat avausheitot, joista syntyivät SCW:n molemmat osumat. Ensin Patri Filatoff tuikkasi läpiheiton päätteeksi pallon maalivahdin yli ja muutamaa minuuttia myöhemmin Jasu Pääkkö latasi hirmuisen rystylämärin takayläkköön. Laaksoselle siis 0+2, jolla mies pitää sisäisen pistepörssin kärkisijaa yhdessä Tommi Sauvonsaaren kanssa.

-"Kolmen kuukauden tauon jälkeen kerettiin vain 8 treeniä vetämään, ja etenkin toisessa erässä tauko näkyi, kun paketti hajosi vähän liian monta kertaa ja pelattiin itsemme ulos tilanteista. 1. ja 3. erä olivat toisaalta hyvää tekemistä ja pysyttiin hyvin vauhdissa. Yksi tämän sarjan isoimmista nousijasuosikeista rankaisi armotta, ja siihen tämä peli ratkesi", kommentoi SCW-valmentaja Juho Salonen perjantai-illan kamppailua. -"Sunnuntaina jatketaan Raumalla, otetaan tästä pelistä positiiviset asiat mukaan ja ollaan huolellisia pallon kanssa, niin pystytään pelaamaan voitosta Kauppiksella", Salonen jatkaa ja siirtää katseet kohti sunnuntaita.

//DL

 

Pöytäkirja: https://salibandy.fi/tulospalvelu/ottelut/236831/yhteenveto

Videotallenne: https://www.youtube.com/watch?v=J-N7GVXFBos&ab_channel=PekkaKoivunen

Ottelun kolme Sutta (by Juho Salonen):

*** Tommi Sauvonsaari

** Olli Kokkola, Jasu Pääkkö

* Heikki Gustafsson, Anton Wikström, Arttu Linnavuori

  • autotarvike.png
  • albi.jpg
  • Suomen_Pumppaamohuollot_pisaralogo_vektoroitu.jpg
  • fredrik.jpg
  • stadium.jpg
  • mehilainenneo_white.png
  • trpgroup2.jpg
  • op_valk.png
  • manhattancity_white.jpg

Matsikalenteri

ma ti ke to pe la su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30