Perjantai-iltana Pajbackalla mitellään elintärkeistä pisteistä, kun FC Inter 2 vierailee Paraisilla.
 
 
Perjantaina Pajbackalla kohtaavat kaksi voittoa kaipaavaa joukkuetta, kun FC Inter 2 saapuu Paraisille. Myös turkulaisilla on Wolvesin tapaan voittotili avaamatta. Inter on kerännyt kuudesta ottelusta vain yhden tasapelipisteen, joka tuli edellisestä ottelusta FC Bodaa vastaan. Wolves taas pelasi edellisen ottelun tiistaina, kun Masku kävi hakemassa kolme pistettä Paraisilta ensimmäisen puoliajan maaleilla. 
 
Yhteistä historiaa joukkueilla on kahden ottelun verran. Vuonna 2015 Regions' Cupissa Inter vei jatkopaikan maalein 3-1, vuosi sitten harjoituspelissä lukemat olivat turkulaisten hyväksi 3-2.

Kokoonpano 

Kolmas ottelu viikon sisään, ja Wolves pääsee jälleen täydellä kokoonpanolla liikkeelle. Ainoat varmat poissaolot ovat Vainio, Hautala sekä Riikonen, joten muutama ukko jää luultavasti jopa kokoonpanon ulkopuolelle. Yhtenä huomiona ensimmäistä kertaa tällä kaudella maalissa on joku muu kuin Valtteri Laine. Nähtäväksi jää, vartioiko Wolves-maalia Heikki Gustafsson, Joel Hildén vai Markus Oksman.

Seuraa näitä

Janne Forsman - Tiistain ottelussa vakuuttava sisääntulo puoliajalla. Nouseeko jalka vielä viikon kolmannessakin ottelussa?
 
Kotiyleisö - Tiistaina oli jo hieno määrä ihmisiä löytänyt lehtereille, joten eiköhän pistetä aurinkoisena perjantai-iltana vielä paremmaksi?
 
 
Tervetuloa perjantaina Pajbackalle! Kaljakatsomo tuttuun tapaan auki kello 18, pääsee ihailemaan salskeiden urosten alkulämmittelyä tuoppi kädessä!
 
//JV+DL
  • autotarvike.png
  • Suomen_Pumppaamohuollot_pisaralogo_vektoroitu.jpg
  • bws.jpeg
  • petja.jpg
  • mehilainenneo_white.png
  • target_white.png
  • KSM_Manhattan.png
  • crossgym_logo-02.jpg

Matsikalenteri

ma ti ke to pe la su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30