Neljän matsin tappioputki katkaistiin perjantaina komeasti, kun sarjajumbo KaKo jäi mankeliin lukemin 10-0 (1-0,4-0,5-0).

Kotijoukkue SC Wolves otti heti ottelun alussa pallollisen komennon, mutta ei onnistunut murtautumaan aivan A-luokan tekopaikoille. Erän ainoa osuma tuli heti erän alussa, kun kolmannella peliminuutilla Krister Mähönen taikoi kuin tyhjästä paikan ja löi pallon suoraan ilmasta verkkoon. Muuten Wolvesin ratkaisut jäivät piippuun tai suuntautuivat maalin ohi, sillä hallinnasta huolimatta KaKo vei maalia kohti suuntautuneet laukaukset lukemin 7-4.

Nihkeähkön avauserän jälkeen SCW onnistui tekemään pientä hajurakoa toisen erän alussa, kun Krister Mähönen iski kaksi osumaa lisää ja viimeisteli näin hattutemppunsa ajassa 25.56. Patri Filatoff maalasi hetkeä myöhemmin ylivoimalla ja Mähönen vei erän viimeisellä minuutilla illan neljännellään Sudet jo 5-0-taukojohtoon ennen viimeistä erää. Toisen erän laukaukset taas KaKo:lle, tällä kertaa 11-9, mutta myrkyllinen viimeistely yhdessä päässä ja liikkuva betoni toisessa päässä takasi selkeän kotijohdon ennen loppurutistusta.

Jos ei kotivoitto ollut selviö ennen viimeistä parikymppistä, niin varmistui se asteittain heti erän alussa. 1-2 minuutin välein säkyläläisille iskettiin lunta tupaan, kun kombinaatio Millner-Pääkkö-Mähönen-Pääkkö veivät Wolvesin jo 9-0-johtoon. Mähösen viiden maalin illan lisäksi saatiin toinenkin hattu iltaan kun Jasu Pääkkö ajassa 53.14 viimeisteli illan kolmannellaan ottelun loppulukemat 10-0. Niin harvinaista herkkua se on, että maalikarkeloiden sijaan suurin huomio päätössummerin soidessa kohdistui SCW:n maalinsuun umpeen muuranneeseen Werneri Laaksoseen, jolle nollapeli oli ensimmäinen Susipaidassa. Lukemista huolimatta nolla ei ilmaiseksi irronnut, sillä Laaksonen joutui venymään 27 kertaa pallon tielle. 

-"Vaikean helmikuun päätteeksi voitto kotiin ja nollat omassa päässä. Iso kiitos koko jengille ja viimeiselle lukolle Werkku Laaksoselle komeasta suorituksesta. Hyökkäyspäässä Mähönen johti tulitusta ensimmäiset puoli tuntia, mutta mitä pidemmälle peli eteni, sen paremmin saatiin koko jengi pelille", kommentoi SCW-luotsi Juho Salonen. -"Toivottavasti saatiin tästä hyvää buustia ensi perjantain runkosarjan päätöspeliin, niin hoidetaan kunnialla maaliin ja katsotaan jatkuuko kausi", Salonen päättää.

Runkosarjaa on tosiaan jäljellä yksi ottelu, viikon päästä perjantaina Wolvesin vieraaksi saapuu FBC Turku 2. Tervetuloa!

//DL

 

Ottelun kokoonpano ja tilastot: https://salibandy.fi/tulokset/#/ottelu/sc-wolves-kako/5790/5773

Ottelun kolme Sutta (by Juho Salonen):

*** Werneri Laaksonen

** Krister Mähönen, Jasu Pääkkö, Oskari Laaksonen, Patri Filatoff

* Olli Kokkola, Santeri Rintala, Arttu Linnavuori, Robin Mattila

  • autotarvike.png
  • tkurakennus.png
  • Suomen_Pumppaamohuollot_pisaralogo_vektoroitu.jpg
  • xvaruste.png
  • bws.jpeg
  • mehilainenneo_white.png
  • op_parainen.png
  • KSM_Manhattan.png
  • trpgroup_valk.png
  • logo1-Color.png
  • stadium.jpg

Matsikalenteri