SC Wolves haki kovan työn takana olleet kolme pistettä Eurasta maalein 2-3 (1-1).

Runsaslukuinen yleisö Euran Wembleyllä sai ensimmäistä kertaa aihetta juhlaan jo viidennellä peliminuutilla, kun kotijoukkue kuritti huonon valmistautumisen otteluun saanutta Susilaumaa 1-0-maalilla. Huono alku kertaantui ja Wolves ei meinannut mitenkään saada pelistä kiinni, vaan kaikki toiminta sekä pallottomana että pallollisena oli todella hermostunutta. Alkulämpöihin meni sellaiset 20-25 minuuttia, kunnes koneesta alettiin saamaan tehoja irti. Tasoitusmaali oli lähellä, kun Jami Hannuniemi pääsi puskemaan kulmapotkusta, mutta pusku jäi maaliviivalla olleeseen pelaajaruuhkaan.

Muutama minuutti ennen taukovihellystä Wolves sai mahdollisuuden tasoittaa ottelu rankkaripisteeltä. Pilkkuun johtaneessa tilanteessa Jani Masalinia rikottiin jo toistamiseen boksin sisällä, tällä kertaa taisi euralaissormet löytää tiensä Masalinin silmään. Varttia aikaisemmin samaa miestä leivottiin kyynärpäällä leukaan niin, että hampaatkin menivät läpi, mutta tällä kertaa siis jouduttiin tyytymään 50% osumatarkkuuteen rankkarivihellyksissä. Joel Ylistalo laittoi pilkun varmuudella rysään, ja näin tauolle 1-1-lukemista. Ensimmäiset 20 minuuttia oli kotijoukkueen hallintaa, viimeiset 20-25 vieraiden.

Sudet siirtyivät ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon 73. minuutilla, kun Jami Hannuniemi osui Jani Masalinin esityöstä tulleesta irtopallosta. Vierasjohtoa ei kuitenkaan kauaa kestänyt, sillä vain neljä minuuttia myöhemmin EuPa-hyökkääjä vältti paitsion, pääsi Saku Suomisen kanssa nokikkain ja tykitti tasoituksen maalin kattoon. Maalia ennen ja sen jälkeen EuPa:lla oli paikkoja iskeä lisääkin, mutta laukaukset jäivät Saku Suomisen näppeihin tai menivät hiuksenhienosti ohi.

Peli näytti jo päättyvän pistejakoon, kunnes lisäajan toisella minuutilla pirteästi kehiin tullut Sami Kuusela taisteli pallon päätyviivalta keskelle ja Patri Filatoff tööttäsi EuPa-Twitteriä lainaten "paskamaalilla" Susille huomattavasti lyhyemmän kotimatkan, kun mukaan tarttui kaikki kolme pistettä.

Voiton myötä joukkueiden välinen ero kasvoi 15 pisteeseen, joten karkumatka sarjan nelostilaan on hyvä. Sen enempää ei kuitenkaan nyt mennä asioiden edelle, vaan nautitaan makeasta voitosta ja palataan tositoimiin ensi viikon lauantaina, kun TuWe tulee kylään.

//DL

 

Kokoonpano

Vaihdot:

39' L Tulla -> Kaasik
65' Virtanen -> Kuusela
79' Ahanen -> Lempinen
90+4' Masalin -> Lindqvist

 

Tapahtumat

1-0 Vastustaja     5'  
Vastustaja       42'  
    43' 1-1 Ylistalo rp
     
    48' Niinimaa    
    55' H Filatoff    
Vastustaja       69'  
    73' 1-2 Hannuniemi (Masalin)
2-2 Vastustaja    77'  
  90+2'  2-3 P Filatoff (Kuusela)

 

Ottelun kolme Sutta (by Marko Malmborg):

*** Patri Filatoff
** Sampo Niinimaa, Joel Ylistalo
* Henri Filatoff, Jani Masalin

  • bws.jpeg
  • Suomen_Pumppaamohuollot_pisaralogo_vektoroitu.jpg
  • petja.jpg
  • autotarvike.png
  • KSM_Manhattan.png
  • crossgym_logo-02.jpg
  • target_white.png
  • mehilainenneo_white.png
  • op_parainen.png

Matsikalenteri