SC Wolves otti Littoisten perjantai-illassa selkeän 1-4 (1-2) -vierasvoiton.

Kellotornin kupeessa kuumana kesäiltana ensimmäisenä maalinteossa onnistui laitapakin tontilta kärkeen nostettu Joel Ylistalo, joka latoi Teo Allénin laukauksen jäljiltä pyörimään jääneen paluupallon reppuun jo kymmenen minuutin pelin jälkeen. Puolen tunnin pelin jälkeen Patri Filatoff vapautti Jami Hannuniemen läpiajoon ja alkukauden liekeissä ollut Hannuniemi venytti maaliputkensa jo viiden ottelun mittaiseksi. Puoliajan viimeinen kymppi menikin sitten täysin kotijoukkueelle, ja keltapaidat onnistuivatkin kaventamaan taukolukemat 1-2:een.

Toiselle puoliajalle tultaessa Susipaidat saivat taas pelin juonesta kiinni, ja mitä pidemmäs ottelu eteni, sitä vahvemmin ote siirtyi vierasjoukkueelle. Tunnin kohdalla helähti, kun käytännössä peräkkäisissä tilanteissa ensin Joel Ylistalo osui toistamiseen ja muutamaa minuuttia myöhemmin Milliam Ahanen puski Lauri Tullan pitkän ristipallon verkkoon. Ahasenkin maalin jälkeen olisi ollut jos jonkinnäköistä saumaa lisäosumiin, mutta littoislaisten maalivahti ja ylärima pitivät lukemat maltillisina. Pisteet kuitenkin Susien matkaan lukemin 1-4.

Taas on vain kaksi päivää lepoa välissä, sillä SCW on tulessa taas maanantaina. Viikon aloittaa SC Wolvesin ja Magen Akatemian välinen kamppailu Parkilla maanantaina kello 20.15.

//DL

 

Kokoonpano

Vaihdot:

62' Allén -> Niinimaa
83' L Tulla -> H Filatoff
86' Kuusela -> Lempinen

 

Tapahtumat

   9' 0-1 Ylistalo (Allén) 
  34' 0-2 Hannuniemi (P Filatoff)
1-2 Vastustaja  40'  
     
Vastustaja     46'   
  49' Allén    
  58' 1-3 Ylistalo (Allén)
  62' 1-4 Ahanen (L Tulla)

Ottelun kolme Sutta (by Marko Malmborg):

*** Patri Filatoff
** Joel Ylistalo
* Jami Hannuniemi, Milliam Ahanen

  • autotarvike.png
  • petja.jpg
  • Suomen_Pumppaamohuollot_pisaralogo_vektoroitu.jpg
  • bws.jpeg
  • op_parainen.png
  • mehilainenneo_white.png
  • target_white.png
  • crossgym_logo-02.jpg
  • KSM_Manhattan.png

Matsikalenteri