SC Wolvesin futisjoukkue kärsi lauantaina kirvelevän 4-1-tappion FC Komarille Vitosen ratkaisevassa ottelussa.


Matsi oli tiukkaa vääntöä alusta alkaen.

Kauden päättyessä on hyvä katsoa taaksepäin, tässä tapauksessa tammi-helmikuulle asti. SCW:n futiskausi 2014 alkoi helmikuun ensimmäisenä päivänä harjoitusottelulla Piffenin A-junioreita vastaan. Olo on tyhjä, kun 8 kuukauden pelaamisen ja harjoittelun jälkeen sarjanousu jää periaatteessa yhden puoliajan päähän. Juuri tämä, samalla kauden viimeinen, puoliaika vei lopulta FC Komarin Neloseen SC Wolvesin jäädessä vielä ensi kaudeksi Vitoseen. Toisaalta se pitää myös nähdä niin, että kausi oli molemmilla 22 ottelua pitkä ja Komar keräsi näissä matseissa kolme pistettä enemmän.

Kauden päätösottelua Parkin kentällä Turussa ei olisi voitu pelata paljoa paremmissa olosuhteissa. Kaunis syksyinen lauantai-ilta näkyi myös katsomossa, sillä paikalla oli runsaasti väkeä.

Matsi alkoi FC Komarin hallinnalla. Siitä huolimatta hallinta ei missään vaiheessa konkretisoitunut mihinkään vaarallisempaan, vaan Joel Hilden SCW-maalissa sai olla suhteellisen rauhassa. Ottelun avausmaali nähtiin noin 25. peliminuutilla. Teo Allén lähetti kulmapotkun kierteisenä maalinedusruuhkaan. Sami Kuuselan, Ville Tappolan ja Jani Masalinin kautta pallo lopulta löysi tiensä takatolpalle, jossa toppari Tomas Lindblom päivysti ja pommitti kauden yhdeksännen maalinsa verkon perukoille. 

Ottelun käännekohta tapahtui viitisen minuuttia myöhemmin. Komar-hyökkääjä oli (ehkä) karkaamassa läpiajoon maalintekijä Lindblomin liukuessa pallosta ohi ja suoraan jaloille. Lindblom suoralla punaisella ulos ja SCW miehen vajaalle. Komar käytti miesylivoimansa hyväkseen ja tasoitti vain hetkeä myöhemmin. Tauolle siirryttiin 1-1-tilanteessa.

Toisella puoliajalla SCW pysyi yllättävänkin hyvin Komarin kyydissä. Tasapeli ei kuitenkaan Wolvesille riittänyt, joten voittoa oli lähdettävä hakemaan. Kuten aikaisemmin päivällä salibandyn puolella, ei riskinotto kannattanut nytkään. Vain hetki Wolvesin siirtymisestä kolmen puolustajan linjaan Komar-laituri käytti vapaan tilan hyväkseen ja kiisi laidasta läpi maalintekoon. 3-1- ja 4-1-maalit syntyivät nopeasti tämän jälkeen, eikä Wolvesilla enää ollut saumaa nousta taistelemaan ottelun voitosta. 

FC Komar voitti siis ottelun ja nousi näin ollen kaudeksi 2015 Neloseen. Kakkossijalle päätynyt SCW tosin on ensimmäisenä täydennyslistalla jos jokin Kolmosen tai Nelosen porukka päättää yhtäkkiä jättää leikin kesken.

Kaiken kaikkiaan voinee todeta, että paras joukkue nousi. Koutsi Jyrki Filatoffin sanoin SCW ei vielä ollut valmis nousemaan, mutta palaa ensi vuonna virheistä oppineena entistä vahvempana. Futisforumin Sohville siis tiedoksi: SC Wolves on tullut jäädäkseen!

SC Wolves kiittää futiskaudesta 2014, palataan asiaan ensi vuoden puolella!

SCW-kokoonpano

Vaihdot:

Tappola -> Kitinoja
Kuusela -> Ahanen
Jalo -> Lindqvist
Niinimaa -> Riikonen

Tilastot

0-1 Lindblom (Masalin)
Lindblom    
1-1 Vastustaja
--------------------------------
2-1 Vastustaja
3-1 Vastustaja
4-1 Vastustaja

Ottelun kolme Sutta (jury Jyrki Filatoff):

*** Henri Filatoff
**   Ville Tappola
*     Joel Hilden

  • fredrik.jpg
  • renta.jpg
  • albi.jpg
  • safrent.jpg
  • stadium.jpg
  • trpgroup2.jpg
  • manhattancity_white.jpg

Matsikalenteri

ma ti ke to pe la su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30