SC Wolves kaatoi perjantaina pelatussa Vitosen ottelussa Turun Weikkojen kakkosjoukkueen lukemin 0-2 (0-1).


Jyrki Filatoff on koutsannut susipaidat lentoon.

Ottelun ennakkoasetelmat oli selvät: TuWe:lla ei ollut lainkaan vaihtomiehiä, joten SCW:n piti vain jaksaa vyöryttää palloa kotijoukkueen maalia kohti. Ottelun alusta lähtien tämä olikin teema: SCW piti enimmäkseen palloa (ei tosin ylivoimaisesti enemmän, mutta kuitenkin) ja TuWe luotti vastahyökkäyksiin ja maaliahneen Abbas Barrowsin ruokkimiseen. Monesta puolittaisesta tekopaikasta huolimatta ottelun avausmaali syntyi vasta 28. peliminuutilla. Teo Allénin antaman kulmapotkun jatkoi päällään maaliin Frans.

Toisella puoliajalla alkoi kaksi rumbaa: Toinen oli SCW:n vaihtoruletti ja toinen erotuomarin "käsi taskulle"-leikki. SCW suoritti toisen 45-minuuttisen aikana kuusi vaihtoa, saaden näin koko ajan tuoreita jalkoja kentälle. Kortti heilui Wolves-pelaajille kaikkiaan viidesti, näistä suurin osa tuli aika helpon oloisesti. Mielenkiintoinen tilanne nähtiin 58 minuutin pelin jälkeen, kun Teo Allén katseli punaista korttia "kahden keltaisen" seurauksena.  Tuomari kuitenkin huomasi nopeasti erheensä, perui tuomion ja näin ollen Allén sai jatkaa kentällä.

SC Wolves puolusti kurinalaisesti koko ottelun, viimeisinä lukkoina toimivat maalivahti Frank Lundénin lisäksi topparipari Toni Tuominen - Jiri Vainio. Jotain puolustuspelin onnistumisesta kertoo se, että tämä oli ensimmäinen kerta tällä kaudella kun TuWe-kärki Barrows jäi ilman maalia. TuWekin puolusti muuten erinomaisesti, kunnes oli pakko ruveta tosissaan hakemaan tasoitusmaalia. Vauhdikkaan hyökkäyksen katkaissut SCW pääsi pelikellon näyttäessä 88 minuuttia 4vs2-vastahyökkäykseen. Jesse Virtanen syötti Matti Hautalan läpi ja "Naulaaja" Hautala laittoi pallon varmasti verkkoon. Ottelun loppulukemat siis 0-2 ja pisteet sarjakärjen pussiin.

Valmentaja Jyrki Filatoff kiitteli voittoputkesta laajaa rinkiä:

- Kyllä meidän hyvyys on pitkälti siinä, että pystytään aina tekemään paljon vaihtoja, jolloin saadaan aina lisää virtaa vaihdosta kentälle. Lisäksi koko joukkue on sen verran tasainen, että taso ei kuitenkaan laske vaikka tehdään kaikki seitsemän vaihtoa.

SCW:n osalta sarja jatkuu ensi lauantaina, kun myös tappioitta oleva sarjakakkonen FC Komar vierailee Koivuhaassa. 

SCW-kokoonpano

Vaihdot:

46' Lindqvist -> A Partanen
46' Riikonen -> Kivimäki
57' Masalin -> Jalo
68' Nyqvist -> Huovinen
73' Allén -> Nurminen
80' Frans -> Virtanen

Tilastot

10' Vastustaja    
28' 0-1 Frans (Teo Allén)
30' Vastustaja    
33' Frank Lundén    
----------------------------------------------
50' Sebastian Vikström    
54' Matti Hautala    
58' Teo Allén    
73' Anton Partanen    
85' Vastustaja    
88' 0-2 Matti Hautala (Jesse Virtanen)

Ottelun kolme Sutta (jury Jesse Lehtimäki):

*** Jiri Vainio
**   Frans
*     Matti Hautala

  • renta.jpg
  • fredrik.jpg
  • albi.jpg
  • safrent.jpg
  • stadium.jpg
  • manhattancity_white.jpg
  • trpgroup2.jpg

Matsikalenteri

ma ti ke to pe la su
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30