Patri Filatoff loppukauden lainalle Wolvesiin

Patri Filatoff vahvistaa nousukamppailussa edelleen mukana olevaa SC Wolvesia.

SCW haalii siirtoikkunan takarajalla riveihinsä kovan luokan vahvistuksen, kun Patri Filatoff pelaa loppukauden Susipaidassa. Filatoff tulee lainalle Pargas IF:stä, jossa hän pelasi alkukauden Kolmosta 16 ottelun verran. Näissä otteluissa syntyi yksi maali. 19-vuotias keskikenttäpelaaja on aikaisemmin pelannut Piffenissä, KaaPo:ssa, FC Kaarinassa ja TPS:ssä ennen kevään siirtymistä takaisin Paraisille.

Mihinkään tuntemattomaan Filatoff ei hyppää, sillä mies on toiminut SCW:n kakkosvalmentajana koko kauden ja suurimmaksi osaksi myös osallistunut harjoituksiin pelaajana. Nyt Wolves saa nauttia tietotaidon lisäksi myös peliesityksistä.

-"Kaiken kaikkiaan todella tärkeä siirto. Patri tuo loppukaudeksi tarvittavan boostin pelaamiseen", kommentoi Wolves-presidentti Henri Filatoff lainasopimusta.

-"Tuli mahdollisuus siirtyä loppukaudeksi Wolvesiin taistelemaan noususta. Tulen ilomielin auttamaan joukkuetta saavuttamaan tavoitteensa", Patri Filatoff avaa tuntemuksiaan.

Wolvesilla on kautta jäljellä viisi ottelua, ensimmäinen mahdollisuus nähdä Filatoff valkopaidassa on tulevana lauantaina, kun TuKV vierailee Koivuhaassa. Tervetuloa katsomoon!

Free Joomla! templates by Engine Templates