SC Wolves pelasi viikonloppuna kolme futismatsia ja neljä säbämatsia vaihtelevin tuloksin.

Paimion Viking Line Cup 2015

Seitsemän matsin viikonloppu laitettiin käyntiin lauantaiaamuna, kun Paimion kevätturnauksessa vastaan asettui isäntäjoukkue PaiHa. Paimiolaiset olivat heti alusta lähtien askeleen edellä, ja voittikin ottelun lopulta 5-1 (lukemat turhan rumat, ei Wolves NIIN paljoa huonompi ollut). SCW:n maalin iski ottelun lopussa pilkulta kapteeni Tomas Lindblom.

Toiseen matsiin vastustaja saapui Espoosta asti. Helsingin Kolmosessa pelaava SexyPöxyt oli odotetun kova, mutta tällä kertaa susipaidatkin olivat hereillä. Tiukka vääntö, jossa SexyPöxyt valitettavasti iski voittomaalin aivan ottelun loppuhetkillä.

Kahden tappion myötä SCW jäi lohkossa viimeiseksi ja kohtasi sijoitusottelussa toisen lohkon jumbon FC Bodan. Kolmosen porukalta todella vaatimaton turnaus kokonaisuudessaan, sillä sijoitusottelussa Wolves nappasi komean 6-1-voiton. Maalintekijöinä kunnostautuivat Masalin (2), Wikström (2), A Partanen sekä Kuusela. 

Turnauksen voitti SexyPöxyt. Kuvia turnauksesta löytyy Paimion Hakan Facebook-sivuilta.


PaPeNu - SCW 6-7 (0-1,3-1,3-5)

Avauserän ainoa maali syntyi jo ottelun toisella minuutilla, kun Jesper Ceder tykitti Jukka Järvisen syötöstä Wolvesin 1-0-johtoon. Heti toisen erän alkuun Järvinen laukoi tilanteeksi 2-0. PaPeNu tuli kuitenkin kahden minuutin sisällä tasoihin ja siirtyi ajassa 21.59 ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon. Lisämaaleja ei toisessa erässä nähty.

Wolvesin erien alut vain paranivat loppua kohden, sillä kolmatta erää pelattiin vain minuutti ennen kuin SCW oli siirtynyt tappioasemasta rinnalle ja ohi Tommi Liimataisen ja Emil Lassinniemen maaleilla. Jesper Ceder vei susipaidat jo kahden maalin karkumatkalle, mutta PaPeNu onnistui tasoittamaan pelin 5-5:een. Maalintekokilpailu vain kiihtyi, ja seuraavana vuorossa oli Rico Handolin komealla ylänurkkakudilla. Ajassa 41.58 PaPeNu iski taas lukemat tasoihin, mutta maalintekijän typerät "haista vittu" -tuuletukset Jesse Virtasen naaman edessä toivat mukanaan 2+10min epäurheilijamaisesta käytöksestä. SCW käytti ylivoiman hyödykseen, kun Taneli Kaleva latoi taululle 7-6-lukemat. Päätöserän yhdeksäs maali oli lopulta todella lähellä, mutta ensimmäisen ottelunsa SCW-maalissa pelannut Jesse Virtanen haki takatolpalta todellisen TV-torjunnan, jonka myötä Wolves lopulta voitti trillerin 7-6!

Tapahtumat

    1.53   0-1 Jesper Ceder (Jukka Järvinen) 
         
    15.18   0-2 Jukka Järvinen (Taneli Kaleva)
1-2 Vastustaja   16.14    
2-2 Vastustaja   17.03    
    19.32   Rico Handolin 2min Vaarallinen peli
Vastustaja 2min Vaarallinen peli   19.32    
    21.38   Jesper Ceder 2min Vaarallinen peli
Vastustaja 2min Vaarallinen peli   21.38    
3-2 Vastustaja TV   21.59    
         
    30.38   3-3 Tommi Liimatainen (Rico Handolin)
    31.00   3-4 Emil Lassinniemi (Henri Filatoff)
    32.54   3-5 Jesper Ceder (Aleksei Ivanov)
4-5 Vastustaja   35.54    
5-5 Vastustaja   37.23    
     38.09    5-6 Rico Handolin
6-6 Vastustaja   41.58    
Vastustaja 2+10min Epäurheilijamainen käytös   41.58    
    42.46    6-7 Taneli Kaleva (Jesper Ceder) YV

Kokoonpano

Ivanov - H Filatoff - Lassinniemi

Ju Järvinen - Handolin - Kaleva

 

Liimatainen - J Ceder

Lindqvist

 

Virtanen


SCW - Yrmyt 1-9 (1-1,0-3,0-5)

Ensimmäisessä erässä SCW tarjosi Yrmyille tasavertaisen vastuksen, ja siirtyi Rico Handolinin ohjausmaalilla 1-0-johtoon ajassa 6.33. Sitten loppui yksinkertaisesti jalat ja niiden myötä ajatus kesken, eikä ottelun voittajasta ollut lopulta epäselvyyttä. Ilman Jesse Virtasen mahtisuoritusta maalissa (mm. torjuttu rankkari) olisi ottelu luultavasti katkennut ennen aikojaan 12 maalin eroon. Nousujohdanteinen divarikausi päättyi valitettavasti rökäletappioon, josta ei viitsi näitä paria riviä enempää kirjoittaakaan.

Tapahtumat

 

1-0 Rico Handolin (Jukka Järvinen)    6.33    
Rico Handolin 2min Päällä pelaaminen   11.26    
    12.13    1-1 Vastustaja YV
         
Jesse Virtanen 2min Kiinnipitäminen   23.10    
    23.10   Vastustaja ERL
    23.53   1-2 Vastustaja YV
    25.25   1-3 Vastustaja
    29.01   1-4 Vastustaja
         
    30.57   1-5 Vastustaja
    32.21   1-6 Vastustaja
Henri Filatoff 2min Mailaan lyöminen   34.40    
    36.49   1-7 Vastustaja
    37.22   1-8 Vastustaja
    44.56   1-9 Vastustaja

Kokoonpano

Ivanov - H Filatoff - Lindqvist

Ju Järvinen - Handolin - Kaleva

 

Liimatainen - J Ceder

 

Virtanen

Lopullinen sarjataulukko:


Hallisarja

Sunnuntaina vuorossa oli vielä kaksi matsia SB Areena Hallisarjaa. Seitsemällä lievästi vajaakuntoisella kenttäpelaajalla liikkeellä ollut SCW jäi ensimmäisessä ottelussa TaPyn jalkoihin lukemin 5-1. Toisesta ottelusta voitto kuitenkin irtosi, kun AFC Roosters kaatui 5-2. Merkityksetön "Yläjatkosarjan runkosarja" päättyy viikon päästä sunnuntaina, kun SCW pelaa Sählyporukkaa vastaan. Pleijarit pelataan 11.4 yhtenä rykäisynä. Tilastot ja muut löydät tästä linkistä.

 

 

  • lokaltapiola.png
  • kymppikatto.jpg
  • autotarvike.png
  • hanart.png
  • liedonlihakauppa.png
  • target.png
  • logo1-Color.jpg
  • Praktia.gif
  • Partanen.jpg
  • lokaltapiola.png
  • meltex.png
  • KSM_Manhattan.png

Matsikalenteri