Lauantain kahden divarimatsin saldo jäi lopulta vain yhteen pisteeseen. Ensimmäisessä ottelussa FBC Turku 2 oli kovempi lukemin 9-6, toisessa matsissa saariston derbyn loppulukemat kirjattiin 1-1.


Patri Filatoff laittoi lauantaina pallon kolmesti uuniin.

FBC Turku 2 - SCW 9-6 (5-3,2-1,2-2)

Kuten numerotkin osoittavat, oli ottelun avauserä pelkkää hurlumheitä. Pallo kaivettiin verkoista yhteensä kahdeksan kertaa. Maaleja iskettiin vuorotellen; FBC ensin ja SCW perässä. Jyri Lehto tasoitti pelin 1-1:een, Erik Blomqvist 2-2:een ja Patri Filatoff 3-3:een. FBC:n neljänteen maaliin ei enää pystytty vastaamaan, vaan turkulaiset iskivät vielä viidennenkin ennen erätaukoa.

Kun Jesper Ceder toisen erän alussa kavensi, vaikutti matsi taas kääntyvän. Tämän jälkeen FBC Turku repäisi kuitenkin 7-4-johdon, jota Wolves ei missään vaiheessa saanut kiinni. Maalin päähän päästiin Teo Allénin ja Patri Filatoffin toimesta, mutta ottelun loppulukemat kirjattiin lopulta 9-6.

Kun kerrankin upposi omat kudit, ei millään pystytty varjelemaan omaa maalia. Lähes joka kerta kun peitto oli myöhässä, upposi FBC-veto takayläkköön. Tiukkaa oli, kuten aina tätä jengiä vastaan. Keväällä sitten pinnat Paraisille!

Maalit

1.45 1-0 Vastustaja
2.28 1-1 Jyri Lehto (Daniel Lindqvist)
5.02 2-1 SR Vastustaja
6.44 2-2 Erik Blomqvist (Jyri Lehto)
8.43 3-2 Vastustaja
9.42 3-3 Patri Filatoff (Tommi Liimatainen)
10.34 4-3 Vastustaja
14.13 5-3 Vastustaja
17.44 5-4 Jesper Ceder (-)
23.03 6-4 Vastustaja
27.04 7-4 Vastustaja
33.24 7-5 Teo Allén (Tommi Liimatainen)
36.05 7-6 Patri Filatoff (Teo Allén)
42.12 8-6 YV Vastustaja
44.30 9-6 Vastustaja

Jäähyt

29.31 SCW Klaus Kulmaneva 2min Mailan lyöminen
41.22 SCW Jesse Virtanen 2min Työntäminen
44.57 SCW Jaakko Järvinen 2min Vaarallinen peli

KIK - SCW 1-1 (0-0,1-0,0-1)

Toisessa matsissa vastaan asettui aina yhtä vaikea paikallisvastustaja KIK. Kamppailut ovat yleensä olleet vähämaalisia, ja sellainen saatiin nytkin. Avausmaalia saatiin odottaa toiseen erään, kun ajassa 19.12 takatolpalle unohtunut korppoolainen vei KIK:n 1-0-johtoon. 

Näissä lukemissa jatkettiin aina kolmannen erän alkupuolelle saakka. KIK-kapteeni Kim Petterssonin astuessa vinoon puolessa kentässä, nappasi Taneli Kaleva pallon ja karkasi 2vs1-hyökkäykseen Patri Filatoffin kanssa. Näistä jälkimmäinen sai kunnian päättää hyökkäyksen tasoitusmaaliin. 

Lisämaaleja ei tehty, ja näin ollen pisteet tasattiin 1-1-tuloksella.

Maalit

19.12 1-0 Vastustaja
33.13 1-1 Patri Filatoff (Taneli Kaleva)

Jäähy

37.56 SCW Teo Allén 2min Työntäminen
  • lokaltapiola.png
  • kymppikatto.jpg
  • autotarvike.png
  • hanart.png
  • liedonlihakauppa.png
  • target.png
  • logo1-Color.jpg
  • Praktia.gif
  • Partanen.jpg
  • lokaltapiola.png
  • meltex.png
  • KSM_Manhattan.png

Matsikalenteri