Lauantaina pelattu kärkimatsi SC Wolves - FC Komar päättyi susilauman voittoon lukemin 1-0 (1-0).


Komarilla oli todella paljon kulmapotkuja ja sivuvapareita, joten näitä tilanteita riitti.

Joku voisi hätäpäissään väittää SCW-kirjoittajaa oraakkeliksi. Ennakossa nimittäin povattiin vähämaalista ottelua, ja sitä se toden totta olikin. Koko 90-minuuttisen aikana nähtiin vain yksi maali, jonka iski SCW:n tehopelaaja Jani Masalin. Maaliin johtaneessa tilanteessa Teo Allén pääsi laukomaan noin 16 metrin viivalta. Pallo pysähtyi puolustajaan, mutta se jäi maalin eteen täysin vapaaksi. Ensimmäisenä paikalle ehti Masalin, joka laittoi pallon alanurkkaan maalivahdin ohi. Loput ensimmäisestä puoliajasta pelattiin suurimmaksi osaksi keskikentällä. Molemmat joukkueet puolustivat hyvin, joten kumpikaan ei oikeastaan päässyt kunnon tekopaikoille.

Toisella puoliajalla tunteet kuumenivat. Komar-pelaajien suut alkoivat tappioasemassa käymään joka vihellyksen jälkeen. Erotuomari Antti Kinnunen joutuikin jakamaan varoituksia moneen suuntaan, mutta ulosajoilta vältyttiin. Useista vapaa- ja kulmapotkuista huolimatta Komar ei maalinteossa onnistunut, vaan uhrautuvasti pelanneet susipaidat selvittivät tilanteen toisensa jälkeen. 1-0-lukemat jäivät myös ottelun tulokseksi, joten SCW kasvatti sarjajohtonsa kuuteen pisteeseen. Komarilla on tosin yksi ottelu vähemmän pelattuna.

Wolves-valmentaja Jyrki Filatoff iloitsi kolmesta pisteestä:

- Koko joukkueelle kiitos uhrautuvasta pelistä. Frank Lundén pelasi loistopelin maalissa, torjumisen lisäksi ohjasi paljon ja latoi valtavia avauksia syvälle vastustajan kenttäpuoliskolle.

Ja tottahan se on. Sen lisäksi että Lundén oli aamulla syönyt jotain tujumpaa puuroa saadakseen avaukset lentämään, on maali ollut puhtaana nyt 284 minuuttia putkeen. Lisäksi tämän 284-minuuttisen aikana vastassa on ollut kolme sarjan top 5-maalintekijöistä.

SCW jatkaa siis sarjakärjessa. Ensi viikon perjantaina joukkue matkaa Halikkoon, jossa putoamisviivan alapuolella taisteleva FC Halikko isännöi valkopaitoja.

SCW-kokoonpano

Vaihdot:

46' Jalo -> Lindqvist
46' Masalin -> Lindblom
61' A Partanen -> Nurminen
75' Frans -> Virtanen

Tilastot

11' 1-0 Masalin (Allén)
29' Vastustaja    
30' Jalo    
--------------------------------
62' Vastustaja    
77' Vastustaja    
88' Lindblom    

Ottelun kolme Sutta (jury Jyrki Filatoff)

*** Kaikki

 

  • Suomen_Pumppaamohuollot_pisaralogo_vektoroitu.jpg
  • bws.jpeg
  • petja.jpg
  • autotarvike.png
  • KSM_Manhattan.png
  • crossgym_logo-02.jpg
  • mehilainenneo_white.png
  • target_white.png

Matsikalenteri